Rodun historiaa PDF Tulosta

 

Rotu on lähtöisin Alaskasta, jossa Mahlemiut eskimot käyttivät koiraa kuormanvetäjänä mm. hylkeenpyyntimatkoillaan. Malamuutit vetivät raskaita kuormia pitkiä matkoja hitaalla vauhdilla usein vaikeissa olosuhteissa. Vuoden 1896 kultaryntäys Alaskaan lisäsi kiinnostusta tähän koiraan. Kullankaivajien tuli saada suuret tavaramäärät kuljetettua valtausalueelle.
Kirjaan "The Complete Alaskan Malamute", (kirjoittanut Riddle&Seeley) on koottu mm. artikkeleita vuosisadan vaihteen alaskanmalamuutin kuvauksista, joita Alaskaan saapuneet henkilöt kirjasivat muistiin. Kuvaukset paljastavat monia yksityiskohtia, jotka käyvät yksiin nykyisen rotumääritelmän kanssa.

- The Klonaike Stampede of 1897-1898, Tappan Adney, sanomalehtimies:
Parhaimman tyyppinen Yukon-koira on todellinen Eskimo, joka tunnetaan kullankaivajien keskuudessa nimeltä 'Malamuutti', Yukon-joen suulla asuvan eskimoheimon mukaan. Se on suurinpiirtein skotti collien kokoinen, jota se jonkinverran muistuttaa; mutta paksuine lyhyine kauloineen, terävine kuonoineen, ovaalinmuotoisine silmineen, lyhyine ja pystyine korvineen sekä tiheine karkeine turkkineen, joka suojaa sitä ankarimmaltakin pakkaselta, se muistuttaa enemmän sutta kuin mikään muu koiralaji. Tuuheine häntineen, jota se kantaa tiukasti kiertyneenä selkänsä päällä, pää ja korvat valppaana ja leveärintaisena se on energian, elinvoiman ja itseluottamuksen ilmentymä. Kuitenkin vaikka nämä sudenväriset koirat muistuttavat niin paljon sutta, että jos susi ja koira asetettäisiin etäälle vierekkäin olisi vaikea erottaa niitä toisistaan, niin lähemmin tarkastellessa koiralta puuttuu villin sukulaisensa kova, synkkä ilme.

Parhaimman tyyppistä koiraa tapaa viela eskimoiden keskuudessa samoin kuin sisämaan intiaaniheimojen keskuudessa, mutta nämä viimemainitut, 'Siwash'-koiriksi kutsutut, ovat säännöllisesti pienempiä kooltaan vaikkakin erittäin sitkeitä. Puhdas tyyppi on muuttunut sekoittuen 'ulkopuoliseen' koiraan kuten bernhardilaisen, newfoundlandinkoiraan tai sekarotuisiin, joita kullankaivajat ovat tuoneet. 'Sisapuolinen' koira, kuten kullankaivajat sitä kutsuvat, kestää nälkää ja kylmyyttä paremmin kuin 'ulkopuolinen' koira Ja siksi sitä pidetään parempana pitkillä matkoilla lumella, missä vaaditaan nopeutta ja ruoka on vahissä. " ..." On kerrottu , ettei paikallinen koira ilmaise kiintymystään isäntäänsä; näin ei kuitenkaan aina ole asian laita. Tämä riippuu siitä millainen on ollut sen varhainen kasvatus - sellainen koira millainen isäntä. Sääntönä on se, että koira on tylsä ja välinpitämätön suvaiten huomata ihmisen vain terävin haukahduksin ja ulvomalla, tämä on synkin ääni luonnossa, mutta se ei miltei koskaan näyki ja kun ensimmäinen hämmästys ystävällisen eleen johdosta on häipynyt se osoittaa pystyvänsä kiintyrnykseen.

- Episkopaalinen piispa Huason Stuck, jonka asemapaikka oli Nenanassa alaskassa, kirjoittaa kirjassaan "Ten Thousand Miles with a dog Sled" vuodelta 1914:
Koskaan ei ole ollut eläintä, joka olisi paremmin sopeutunut ympäristöönsä kuin Malamuutti-koira. Sen turkki, vaikka se ei ole untuvainen eikä karva ole pitkää , on kuitenkin niin tiheä ja paksu että se tarjoaa koiralle täydellisen suojan yrnpäristön äärimmäistä kylmyyttä vastaan. Sen käpälät ovat vahvat Ja siistit eivätkä kerää lunta varpaiden väliin: tästä syystä ne eivät haavaudu helpostl - tämä on ‘ulkopuolisten' koirien ja sekarotuisten suuri haittapuoli. Malamuutti on karaistunut, taloudellinen ja pärjää vähemmällä ruualla kuin sekarotuiset. Se on kiintyvä ja uskollinen ja haluaa olla lemmikkinä, mutta se on hyvin mustasukkainen ja parantumaton tappelija. Sillä on vähän 'ulkopuolisten' lemmikkien mielistelevää alistuvaisuutta, sillä se on itsenäinen, omatahtoinen ja sillä on taipumus olla ongelmallinen lemmikki. Kuitenkin sellaiset lemmikit, joista on vaan vaivaa harvoin antavat paljon mielihyvääkään. Sen suhteellisen lyhyet raajat tekevät sen jonkinverran paremmin sopeutuneeksi rannikon kovalle lumelle kuin sisämaan pehmealle lumelle mutta se on lakkaamaton ja väsymätön työskentelijä, joka rakastaa vetää. Sen pystyt korvat, aina valppaina, sen tuuhea häntä, jota se kantaa ylhäällä vaikkakin se toisilla kiertyy selän päälle, sen nokkelat kapeat silrnät, jotka antavat sille kiintymystä osoittavan ja valpaan ilmeen: kaikki tämä aiheuttaa sen, että sen huomaa kaikkien koirien joukosta. Kun se on hyvässä kunnossa ja sen turkkia on hoidettu, se on komea kaveri ja se painaa noin 32- 45kiloa.

- Herra Corliss jalosti malamuutteja Nenanassa Alaskassa 20-luvulla ja jotkut hänen koiristaan ovat takana niissä koirissa, joista tuli New Hampshiressa (Eva Seeley) jalostettu peruskanta, kuvaa:
Malamuutin tulisi olla aktiivinen kuin terrieri; jopa suurikokoisen Malamuutin tulisi olla hilpeä ei
veltto ei hidasliikkeinen Pidin siitä kun ne kapenivat edestä taakse, säkä korkeampana kuin takaosa, rinta leveämpi kuin lanne. Hännän tulee olla kannettu korkealla tai kiertyneenä turkki tulee olla pysty ei pitkä eikä makaava. Minun malamuuttini painoivat noin 31-33 kg urokset ja 25-27 kg nartut. Minä pidin parempana koiria, jotka olivat rungoltaan pitempiä verrattuna Iiian lyhytrunkoisiin samoin pidin enemmän musta-valkoisista malamuuteista, joilla oli maski ja hopeanvärinen häivähdys valkoisen vatsaosan yläpuolella samaan tapaan kuin hopeaketulla. Tällaiset koirat olivat mielestäni kaikkein kauneimpia. Postivaljakoissa pidettiin parhaina koiria, jotka painoivat noin 36 -40 kiloa, mutta he käyttivät vain harvoin koiria jotka painoivat yli 40 kiloa, koska ylisuuri koira ei pystynyt kestämään työtä.

 

ALASKANMALAMUUTTI TÄNÄÄN

Tämän vuosisadan alussa monet tarkkailijat eivät olleet harjaantuneet tutkimaan koirien eri piirteitä sillä tarkkuudella kuin tämän päivän kasvattajat tekevät Heidän tietonsa eivät vielä ollut rotumääritelmä mutta kuvauksista voidaan todeta, että malamuutti on vuosikymmenten aikana muuttunut suhteellisen vähän Se on liian hieno ja suurenmoinen rotu muutettavaksi miksikään muuksi kuin miksi satojen vuosien ajan tapahtunut ympäristöön sopeutuminen on sen muovannut. Nykyinen alaskanmalamuuttikanta pohjautuu kahdesta linjasta M'Loot- ja Kotzebue-koirista. Ero näiden kahden linjan välillä on koiran koko. Mloot malamuutit ovat kookkaampia kuin Kotzebue malamuutit. Lisäksi varsinaisen Kotzebue-koiran turkin väri on sudenharmaa kun taas M'Loot-koirat voivat olla väriltään mm. mustavalkoisia, valkoista. Kotzebue-kolra pohjautuu Arthur Waldenin sekä Milton ja Eva Seeleyn jalostustyön tuloksiin. Vuoteen 1935 mennessä Eva Seeley oli kerännyt ja jalostanut tyypiltään yhtenäisen koiran ja hänellä oli esittää Amerikan kennelliiton edustajille 10 sukupolven tiedot koinista. Hänen ansiostaan Amerikan kennelliitto hyväksyi malamuutit omaksi rodukseen 1935. Paul Voelker kasvatti M'Loot-koiria, joita hän ei rekisteröinyt Sen sijaan uudet M'Loot-koiran omistajat rekisteröivät koiriaan. Alaskanmalamuutti on yksi harvoista roduista, joka on hyvin lähellä sen alkuperäistä tyyppiä ja käyttötarkoitusta Vuonna 1935 laadittuun rotumääritelmään on tehty vain vähän muutoksia. Muutokset koskivat koiran kokoa, ihannesäkäkorkeutta nostettiin ja myös punainen väri hyväksyttin viralliseksi väriksi.

 

ALASKANMALAMUUTTI SUOMESSA

Suomeen ensimmäiset malamuutit tulivat 60-luvulla ja vuonna 1984 perustettiin Alaskanmalamuuttiyhdistys Suomen Seurakoirayhdistys ry:n alajaostoksi. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja ylldpitää puhdasrotuisten alaskanmalamuuttien kasvattamista ja jalostarnista. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa seuraamalla rodun kehitystä, kirjaamalla ja julkaisemalla koe- ja näyttelytuloksia sekä tutkimustuloksia, järjestämällä kuormanvetokokeita, leirejä sekä julkaisemalla yhdistyksen lehteä. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuonna 1997 noin 124 varsnaista jäsentä, joka kattaa noin 90 % malamuutin omistajista.
Malamuuttien määrä Suomessa on kasvanut vuosi vuodelta hitaasti, mutta varmasti. Vuosina 1990-95 on rekisteröity yhteensä 148 koiraa. Suomessa syntyneistä pentueista on rekisteröity 131 koiraa ja kuluvan viiden vuoden aikana on ulkomailta Suomeen tuotu yhteensä 21 koiraa. Suomeen on tuotu koiria mm. Ruotsista, Norjasta, Hollannista, Belgiasta, Italiasta, ent Tshekkoslovakiasta, USA:sta ja Kanadasta. Kaikkiaan alaskanmalamuutteja on Suomessa tällä hetkellä n. 200.
Malamuutin omistajat harrastavat koiniensa kanssa monenmoista; useamman koiran omistajat ajelevat talvella reellä ja kesällä kärreillä, osa hiihtelee koiriensa kanssa ja käyvät vaelluksilla, jotkut treenaavat agilityä tai tottelevaisuutta, joku käyttää koiraansa hirvikoirana, kuormanvetoakin harjoitellaan ja monet käyvät näyttelyissä. Toisille malamuutti on lenkkeily- tai kalakaveri, tai ihan vaan 'elämänkumppani'. Vuosittain järjestettävillä leireillä nämä eri lajien harrastajat ovat avoimen kiinnostuneita toistensa malamuuttiharrastuksista.

 

Powered by
Netplaza Laajakaista Oulu