Hyväksytty vuosikokouksessa 19.2.2005 - Yhdistyksen nimi on alaskanmalamuuttiyhdistys, jota seuraavassa kutsutaan yhdistykseksi. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
- Yhdistyksen tarkoituksena on SUOMEN KENNELLIITTO-FINSKA KENNELKLUBBEN RY:N hyväksymänä rotua harrastavana yhdistyksenä edistää alaskanmalamuuttien kasvatusta sekä rekikoiraurheilua Suomessa rotujärjestön kanssa.
- Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa kannustamalla kasvattajia noudattamaan tarkoin rotumääritelmää sekä tekemään kaiken voitavansa rodun kehittämiseksi ja pitämiseksi korkeatasoisena sekä ulkomuodon että käyttöominaisuuksien suhteen.
- Tekemällä valistustyötä järjestäen tarpeelliseksi katsomiaan tilaisuuksia, rekikoiraleirejä, kilpailuja ja näyttelyitä
- Julkaisemalla ja levittämällä rotua koskevaa kirjallisuutta.
- Ylläpitämällä yhteyksiä Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry:n ja muihin alan järjestöihin sekä muiden maiden vastaaviin järjestöihin.
- Hankkimalla ja myymällä rekikoiraurheiluun liittyvää välineistöä. Järjestämällä maksullisia näyttelyitä, huvitilaisuuksia ja valjakkovedätystä, järjestämällä arpajaisia.
- Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä anomuksesta, jokainen henkilö, jonka hallituksen enemmistö hyväksyy. Nuorisojäseneksi voidaan ottaa henkilö 16 ikävuoteen asti, jonka jälkeen hänet siirretään anomuksetta varsinaiseksi jäseneksi. Perheenjäseneksi voidaan ottaa henkilöitä sellaisesta perheestä, josta joku jäsen on yhdistyksen jäsen. Perheenjäsen ei erikseen saa yhdistyksen tiedotusaineistoa kotiin lähetettynä.
Varsinaisia jäseniä ovat kaikki muut paitsi nuorisojäsenet. Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Jäseniltä perittävän (liittymis-ja) vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää hallitus. Hallitus voi yhdistyksestä erottaa jäsenen, joka ei ole vuoteen suorittanut jäsenmaksuaan tai menettelyllään huomattavasti vahingoittanut yhdistyksen toimintaa tai toiminut sen vastaisesti tai on toiminut lain tai hyvien tapojen vastaisesti. Erotetulla jäsenellä ei ole oikeutta yhdistyksen omaisuuteen. - Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, varsinaisia jäseniä 4, sekä kahdeksi vuodeksi valittu yksi jäsen joka toimii samalla jalostustoimikunnan puheenjohtajana. Vuosikokous valitsee vuosittain puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä joka toinen vuosi jalostustoimikunnan puheenjohtajana toimivan jäsenen, muista varsinaisista jäsenistä yksi on vuosittain erovuorossa. Ensimmäisenä 4 vuonna ratkaisee arpa. Jalostustoimikunnan puheenjohtajan valitsee vuosikokous kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallitus on päätösvaltainen kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi kaksi jäsentä on läsnä.
Hallitus valitsee sihteerin sekä rahastonhoitajan ja muut tarpeellisiksi katsomansa toimihenkilöt sekä määrää heidän tehtävänsä. Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri yksin tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. (Nimenkirjoitusoikeus päivitetty vuosikokouspäätöksellä 7.3.2009). - Yhdistyksen toiminta ja tilivuosi alkaa 1.1 ja päättyy 31.12. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle.
- Yhdistyksen vuosikokous pidetään toimintavuoden päätyttyä maaliskuun loppuun mennessä hallituksen määräämänä aikana. Kutsu vuosikokoukselle on postitettava viimeistään 14 vuorokautta ennen kokousta. Kokouksessa ei tule päättää muista kuin kokouskutsussa mainituista asioista.
- Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Valitaan kokoukselle puheenjohtaja sekä sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, jotka samalla toimivat ääntenlaskijoina.
- Todetaan kokouksen laillisuus.
- Esitetään hallituksen vuosikertomus, tilit ja tilintarkastajien lausunto, sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle
- Hyväksytään alkaneen vuoden toimintasuunnitelma tammikuusta vuoden loppuun sekä talousarvio ja liittymis- ja jäsenmaksun suuruus.
- Valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsen erovuoroisen tilalle, erovuoroinen voidaan valita uudelleen.
- Valitaan kaksi tilintarkastajaa sekä yksi varatilintarkastaja
- Valitaan jalostustoimikunnan puheenjohtaja sekä muiden hallituksen mahdollisesti esittämien toimikuntien puheenjohtajat.
- Päätetään tarpeellisista edustuksista.
- Päätetään muista hallituksen ja jäsenten esittämistä asioista.
- Muita yhdistyksen kokouksia pidetään kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi. Kutsut ylimääräiseen kokoukseen toimitetaan samalla tavoin kuin vuosikokoukseenkin.
- Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa ratkaisee arpa.
- Kirjallinen perusteltu muutosehdotus näihin sääntöihin on jätettävä hallitukselle vähintään kuukautta ennen sitä kokousta, jossa se halutaan käsiteltäväksi. Hallituksen on esitettävä se lausunnollaan varustettuna seuraavalle jäsenkokoukselle. Muutosehdotus tulee hyväksytyksi, jos kannattaa 3/4 annetuista äänistä.
- Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksissa väh.3/4 äänten enemmistöllä. Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan sen varat samoja tarkoitusperiä edistävälle rekisteröidylle kennelyhdistykselle yhdistyksen kokouksen päätöksen mukaan.
- Muuten noudatetaan voimassa olevia yhdistyslain säännöksiä.
|