Vanhempien tulee olla A tai B lonkkaisia sekä niillä tulee olla 0 kyynärpäät ja silmät tutkittu PEVISAn mukaisesti. Myös Kennelliiton poikkeusluvan saaneet pentueet voidaan julkaista listalla. Näissä pentueissa maininta poikkeusluvasta.
Lue Rotujärjestön jalostuskoirille asettamat kriteerit täältä
Yhdistyksen pentulistalle hyväksytään kasvattajalistalla olevien kasvattajien pentueet. Pentulistalle pääsy on kasvattajille maksuton.
Kasvattaja on velvollinen ilmoittamaan pentueen tilasta ja muutoksista. Jos kasvattaja ei ole 75 vrk kuluttua astutuksesta ilmoittanut pentujen syntymästä pentue poistuu automaattisesti listalta. Ilmoitus on esillä toteutuneesta astutuksesta alkaen siihen saakka, kunnes pennut täyttävät 2 kk, ellei kasvattaja pyydä poistamaan ilmoitusta aiemmin. Mikäli kasvattaja haluaa jatkaa ilmoituksen voimassaoloa, kunnes pennut ovat 3kk, tulee hänen ilmoittaa siitä jalostustoimikunnalle.
Kasvattaja tekee pentueelle terveysselvityksen, jonka jalostustoiminkunta tarkistaa ja tarvittaessa täydentää. Merkiksi kasvattajan tekemästä selvityksestä ilmoitus saa tähden.
Selvityksen tekeminen on vapaaehtoista, mutta toivottavaa.
- Ilmoitus julkaistaan astutuksen tapahduttua. Jos pentueen vanhemmilla on sairaus, jonka perinnöllisyydestä on epäselvyyttä, ilmoitus julkaistaan vasta, kun SKL jalostustieteelliseltä toimikunnalta on saatu asiaan vahvistus.
- Käyttötulokset, luonnetesti ja / tai hyväksytysti suoritettu yhdistyksen käsiteltävyyskoe ovat toivottavia. Ne merkitään pentuilmoitukseen erikseen näkyviin niille varattuun kohtaan kun ne ne on merkittynä pentueilmoitukseen.
- Kasvattajan tulee huomioida vastuunsa kasvattajana ja toimia hyvän kenneltavan mukaisesti.
- Jalostustoimikunta toivoo, että kasvattajat kartoittavat suunnitellun pentueen terveydelliset taustat mahdollisimman laajasti terveysriskien ehkäisemiseksi. JTK opastaa ja auttaa tarvittaessa tiedon etsimisessä.
Kasvattaja vastaa aina itse tekemästään yhdistelmästä.
Pentue ilmoitetaan listalle pentueilmoituksella ALMAn internetsivuilta löytyvällä lomakkeella.
Astutettu
| Kennel | Muutinkarvan |
|---|---|
| Kasvattaja | Teresa Kovaljeff |
| Osoite | Husula |
| Puhelinnumero | +358505491447 |
| sähköposti | muutinkarvan@gmail.com |
| kotisivut | https://muutinkarvan.webnode.fi/ |
| astutus/pennut | astutettu 19.2.2026 |
| Pentueen isä | FI MVA WanuskanYOU Raise Me Up |
| Isä | - Lonkat: B/A - Kyynärät: 0/0 - Silmät ok ![]() |
| Pentueen emä | FI MVA EE MVA Muutinkarvan Hortensia |
| Emä | - Lonkat: A/A - Kyynärät: 0/0 - Silmät PPM, iris-iris : Todettu - käyttötulos VEO1 ![]() |
| Yhdistelmän lonkkaindeksien keskiarvo | 103,5 |
| Pentue täyttää yhdistyksen jalostuskriteerit | ei |
| Yhdistyksen jalostuskriteerit jää täyttymättä seuraavissa kohdissa | Isältä puuttuu selkätulos |
| Terveysselvitys tehty | ei |
| Kennel | Payok Borealis ![]() |
|---|---|
| Kasvattaja | Piia Boren |
| Osoite | Himanka |
| Puhelinnumero | 0505450801 |
| sähköposti | payokborealis@outlook.com |
| kotisivut | https://payok-borealis.webnode.fi/ |
| astutus/pennut | astutettu 23.3.2026 |
| Pentueen isä | C.I.B-J Fi Mva Fi JMva Dk Mva Ee Mva Lv Mva Lt JMva Ee JMva Balt JMva HaHW-24 Under Cover Of Inditarod![]() |
| Isä: | - Lonkat A/A - Kyynärpäät 0/0 - Silmät ok - Selkä LTV0, VA0 - Ei pn-kantaja, - ei pitkäkarvakantaja, - ei pcd-kantaja, - kilpirauhastestattu ok. - käyttötulos REK2 - Paino 46kg, säkä 66cm |
| Pentueen emä | FI MVA FI JMVA HeW-24 Payok Borealis Whisper of Wind![]() |
| Emä: | - lonkat: B/B - Kyynärät: 0/0 - Silmät. ok - selkä: VA1 (Aste 1, lievä), lukumäärä: 1 SP0 (Puhdas) LTV2 (Symmetrinen) - Polvilumpioluksaatio 0/0 - Sydäntutkimus sydämen sivuääni, Ei, oireeton. - Ei kanna pitkäkarvageeniä. - PN-ei kantaja, - PCD-ei kantaja. - CD-ei kantaja. - Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä Ry:n soveltuvuusarvion hyväksytysti. - 58cm, 33kg. |
| Pentue täyttää yhdistyksen jalostuskriteerit | kyllä |
| Lonkkaindeksien keskiarvo | 108 |
| Yhdistyksen jalostuskriteerit jää täyttymättä seuraavissa kohdissa: | |
| Terveysselvitys tehty | Kyllä |
Syntyneet
| Kennel | Wishful Thinking |
|---|---|
| Kasvattaja | Tanja Kaurila |
| Osoite | Lehmäjoki |
| Puhelinnumero | 0414989551 |
| sähköposti | kaurilatanja@gmail.com |
| kotisivut | https://kennelwishfulthinking.blogspot.com/ |
| astutus/pennut | syntynyt 10.1.2026 2urosta+6narttua |
| Pentueen isä | T'King of Clubs Illa Kuvianartok![]() |
| Isä: | - Lonkat B/B - Kyynärpäät 0/0 - Silmät ok - Selkä LTV0, VA0 - 61cm |
| Pentueen emä | Wishful Thinking Be My Red Rubin![]() |
| Emä: | - lonkat: A/A - Kyynärät: 0/0 - Silmät. ok - selkä: LTV1 SP0 VA0 - 61 cm |
| Pentue täyttää yhdistyksen jalostuskriteerit | |
| Lonkkaindeksien keskiarvo | 104 |
| Yhdistyksen jalostuskriteerit jää täyttymättä seuraavissa kohdissa: | |
| Terveysselvitys tehty | Ei |
| Kennel | Quiansun |
|---|---|
| Kasvattaja | Petra Pulkkanen |
| Osoite | Ohkola |
| Puhelinnumero | 0503498099 |
| sähköposti | petra.pulkkanen@gmail.com |
| kotisivut | |
| astutus/pennut | Syntynyt 11.3.2026 6 urosta ja 3 narttua |
| Pentueen isä | HU JMVA HU MVA HU GR MVA RO MVA PL MVA SK MVA SRB MVA C. I. B. Nord Imperial Excellent![]() |
| Isä | - Lonkat: A/A ulkom. - Kyynärpäät 0/0 ulkom - Silmät: ok ulkom |
| Pentueen emä | FI JMVA FI MVA BALT MVA LT MVA LV MVA EE MVA C. I. B. Quiansun Zaladane![]() |
| Emä | - Lonkat: B/B - Kyynärpäät: 0/0 - Selkä: LTV0 - Silmät ok - Polyneuropatia normal - Käyttötulos REK0 |
| Pentue täyttää yhdistyksen jalostuskriteerit | kyllä |
| Yhdistyksen jalostuskriteerit jää täyttymättä seuraavissa kohdissa: | |
| Yhdistelmän lonkkaideksin keskiarvo | ei käytettävissä |
| Terveysselvitys tehty | Ei |










