Poikkeusajan Pentulista

Alaskanmalamuuttiyhdistyksen Pentuelista – Poikkeuslupamenettely
Alaskanmalamuuttiyhdistyksen hallitus päätti kokouksessaan, että vallitsevan tilanteen vuoksi pentulistalle myönnetään poikkeuksia määräaikaisesti seuraavista syistä. Poikkeukset ovat aina pentuekohtaisia.
1) Poikkeukset ovat Suomen Kennelliiton myöntämiä COVID tilanteesta johtuvia poikkeuksia eivätkä ne muulta osin riitele yhdistyksen asettamien kriteereiden kanssa.
tai,
2) Muu pentulistan kriteeri, jonka poikkeuksen hakemisen taustalla on COVID pandemia. Ko. tilanteen tulee olla jatkunut pitkään (yli puoli vuotta), mikä on estänyt toistuvasti hakijaa/pentuetta täyttämästä pentulistan kriteereitä. Kysymyksen tulee olla samasta asiasta joka toistuvasti tapahtuu. Tässäkin tilanteessa poikkeusluvan hakijan tulee pystyä osoittamaan aktiivisuutta pyrkimyksissään täyttää kriteerit, ja syynä voi olla vain hakijasta riippumaton syy (esim. toistuvat peruuntumiset/siirrot järjestäjän puolelta). Hakijan tulee myös pystyä osoittamaan, että hänellä on aikomus mitä pikimmiten täyttää puuttuva ehtojen kohta.
Pentulistan poikkeuslupapyynnöt tulee toimittaa jalostustoimikunnalle ja ne käsittelee jalostustoimikunta /hallitus. Mukana tulee olla seikkaperäinen selvitys ylläoleviin kriteereihin liittyen ja perustelu, miksi poikkeuslupaa haetaan sekä kohtaan 2) liittyen tarkka selvitys miten hakija pyrkii kriteerit jatkossa täyttämään. Hakemuksen tulee sisältää tarvittavat dokumentit, kuten Suomen Kennelliiton päätös asiasta, tarkka selvitys ajankohdasta jos poikkeuslupa on ollut Suomen Kennelliiton puolelta määräaikainen, tai muut asiakirjat, sähköpostit tms. jotka tulevat hakijan poikkeuslupa asiaa ja auttavat todentamaan tapahtumien kulun ja aikajanan.
Poikkeusluvalla hyväksytyt pentueet merkitään erilliselle pentulistalle. Poikkeuslupamenettelyn ja erillisen pentulistan voimassaolon määrittelee Alaskanmalamuuttiyhdistyksen hallitus.
———————–
Poikkeuslupamenettely pentulistalle on voimassa 30.4.2021.
Kategoria(t): jtk. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.